Sunnuntai 01.03.2020

Taistelu on hävitty, mutta sota ei ole ohi - Kiekkonaisten urakat jatkuvat kesäloman jälkeen.


 

 

Kuva ©Tomi Vesaharju

 

Pettymys. Se on tietysti ensimmäisenä mielessä, kun tavoitteena olleet mitalipelit luistivat käsistä.

Viisi tiukkaa vääntöä ja Kuortaneelle ansaitusti 3-2 voitoin tsemppiä välieriin!

 

Rankan nousukauden 2018-19 jälkeen pääsimme lähtemään kuluneeseen kauteen paljon paremmin laajemmalla rosterilla ja parantuneilla olosuhteilla, mutta se ei tänään riittänyt tämän pidemmälle. Yleisömääräkin on ollut kivassa kasvussa ja se on karkeasti kolminkertaistunut parin vuoden takaisesta, mutta kyllä sinne lehtereille ensi kaudella vielä lisääkin mahtuu ;)

 

Parantuneet olosuhteet näkyvät myös tulevaisuudessa - kiitos siitä runsaslukuiselle yhteistyökumppanien verkostolle, josta osan kanssa on sopimuksia jo parille seuraavallekin kaudelle, joten voimme jo nyt sanoa, että 2020-21 kaudella kausimaksumme eivät ainakaan nousussa ole ja muutenkin olosuhteiden kehitystä jatketaan aktiivisesti, joten meillä on hyvä olla, harjoitella ja pelata.

 

Jos haluat mukaan tuleville kausille, niin ota yhteys manageri Jorma Hassiseen (jorma(@)hpkkiekkonaiset.fi, 0400-617615). Järjestämme keväällä myös perinteisen tryout-tapahtumamme.

 

Nyt vedämme hieman happea ja sitten tiedotamme ensi kauden rosteristamme ja toimihenkilöistä ensimmäisiä paljastuksia.

 

Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille sekä kannustajille kaudesta 2019-2020!

 

Loppuun todettakoon, että Metritiski-areenan katossa on yksinäinen mestaruusviiri - jonain päivänä sille vielä seuraakin hankitaan, ettei sen siellä yksinään tarvitse roikkua. Edelleen #hämptonissakehitytäänvoittajiksi.

 

Aurinkoista kevään jatkoa toivoo HPK Kiekkonaiset tiimi!